sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hyvää äitienpäivää!

Meillä tälle sunnuntaille sattuikin kolmet juhlat ja niitä kaikkia päästiin mukavasti juhlistamaan samalla kertaa. Kaikki juhlakalut saapuivat kylään ja yhdessä teimme heille juhlan. Näihin juhliin ei mitään muodollisia asioita kuulunut, vaan rennosti vietimme mukavan päivän grillaten ja kertakäyttöastioilta syöden ;) Mutta tämä teki päivästä täydellisen ja sääkin suosi, joten saimme olla ulkona raittiista ilmasta nauttien. :) Tunnelma oli mukava, ikään kuin mökkielämää kaupungissa. Ruoan päätteeksi siivoilimme vielä terassia äidin kanssa, kun muu juhlaväki nautti leppoisasta elosta rauhallisesti rupatellen.

Omalle äidilleni annoin lahjaksi patalapun, jonka
virkkasin eilen lätkämatsia katsellessa. Ohjeen mukaan tähän olisi pitänyt laittaa isoäidinneliöitä toiseksi kerrokseksi, mutta ne jäi nyt laittamatta. Itse asiassa olin jo virkannut neliöt valmiiksi, mutta laiskuus iski enkä sitten jaksanutkaan niitä tähän ommella. Yksinään tämä punainen patalappu olisi ollut tylsähkö, joten nopeasti sitten virkkasin vielä sydämen koristeeksi. Tämä yksilö ei kuitenkaan päädy käyttöön, vaan menee muistojen joukkoon.

Ruokaa sulatellessa tuli vielä polkaistua pieni pyörälenkki. Nyt olo on sopivan rento vaikkapa pieniin päiväuniin. Taidanpa kuitenkin jättää unet väliin ja jatkaa leppoista päivää siihen sopivin puuhin :)



sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kesää kovasti odotellessa

Taas se tulee. Kesämoodi. Tai on se jo osittain tullut ja mennyt päälle. Ulkohommat vie aikaa käsitöiltä ja sisällä istumiselta. Tein viime syksynä sopimuksen tyokavereiden kanssa, että he tulevat laittamaan pyöräni kuntoon eli vaihtamaan renkaat, jos lupaan tänä kesänä polkea 500 km. No, eipä tuon päätöksen tekeminen kauheasti ponnisteluja vaatinut. Nyt on siis urakkaa edessä ihan kiitettävästi. Mutta hiljaa hyvä tulee :)
Tässä vähän herkkuja viime kesältä. Näitä siis odotellessa :)

Pihallakin on hommaa riittänyt. Nurmikko on haravoitu, ilmattu ja lannoitettu terassia siivottu ja grillikausi avattu. Ja kaikkihan nuo on myös käsitöitä tavallaan, ei ihan samassa mielessä kuin neulominen tai virkkaaminen. Seuraavaksi sitten yrttejä ja kesäkukkia. Tänä vuonna tosin aion ostaa valmiit taimet, kun jäi tuo istuttaminen vähän vähemmälle (lue tekemättä). Mutta mikäs sen mukavampaa, kun pitkän talven jälkeen puuhastella ulkona. Tämän kesän suunnitelmiin kuuluu ainakin metsässä kävelyt, uinnit luonnon vesissä, aurinko, valvomiset, yögrillailut, kirjat yms yms. Parempi, ettei kaikkea suunnittelekaan valmiiksi. Katsotaan sitten syksyllä, mistä kaikesta sitä on itsensä löytänyt ;)

Pidemmän tähtäimen suunnitelmissa kiikastaa jo uutta käsityörintamallakin, mutta siitä sitten lisää syksyllä. Asia vaatii vielä runsaasti suunnittelutyötä eikä siis ole vielä toteuttamisasteella :)

Mutta lyhyesti. Edessä on jälleen aika, jolloin nämä lankoihin liittyvät käsityöt saavat jäädä vähemmälle. Lupaan kuitenkin päivitellä tänne kaikenlaista epäsäännöllisen säännöllisesti, joten pysythän mukana :)