lauantai 3. toukokuuta 2014

Aurinkoa ja kevättä :)

Ihanaa, kun on kevät! Luonto herää kukoistamaan ja kesä tulee. Aurinko paistaa ja on lämmintä, vaikka pääsiäisestä on ilmat hiukan viilenneet. Ikkunasta katsoessa ilma näyttää ihanalta ja houkuttelee ulos. Ulkoilut on kuitenkin jätettävä vähemmälle, koska poden kevätflunssaa ja olo on aika vetämätön. Kipeänä ollessa on vähän vaikea keksiä tekemistä ja toisaalta, kun ei oikein jaksaisi tehdä mitään. Niinpä siis tässä viimeisimpitä käsityökuulumisia.

Neulomisaikaa on verottanut ulkohommat eli puutarhatyöt ja jälleen keväiseen tapaani kirjojen lukeminen on vienyt mennessään. Ihan koko aikaa ei sentään jaksa istua nenä kiinni kirjassa, joten käsitöitäkin on tullut tehtyä. :) Jo ainakin viimeisen vuoden ajan olen etsiskellyt kivaa liiviohjetta melkeinpä tuloksetta. Aloin kaivelemaan vanhoja lehtiä ja löysin sitten ohjeen, mikä vaikutti toteuttamisen aroisalta! Olin ostanut nämä langat (Novitan Miami) jo talvella erästä toista työtä varten, mutta päätyivätkin nyt sitten tähän liiviin. Ohje oli helppo toteuttaa ja työ edistyi nopeasti. Ei voi mitään, mutta lopputuloksesta tuli mieleen ala-asteen käsityötunnit, jolloin virkkasimme tällä samaisella ruututyylillä itsellemme topit, jota sitten käytinkin aika paljon. Lopputuloksesta tuli kuitenkin kiva ja ajattelin virkata toisen samanlaisen mustasta langasta, kunhan niin pitkälle joskus ehdin. Ihana näin keväällä selailla vanhoja lehtiä sekä kirjoja ja selailla kaikenlaisia kesään sopivia ohjeita. :)
 Jo ennen tuota liiviä olin ehtinyt aloittaa neulomaan lyhythihaista paitaa uudesta langasta Kaislasta. Alkuun ajattelin, että tämä olisi nopea tehdä (ja varmaan onkin), mutta työ odotti monta viikkoa edistymättä. Päätin sitten purkaa aikaansaannokseni ja aloittaa alusta, koska huomasin ettei käsiala ole tasaista ja pari silmukkaakin oli ehtinyt kerroksilta tipahdella. Niinpä aloitin neulomisen eilen uudestaan ja tässä tämänhetkinen tulos. Tämä paita neulotaan kahdesta samankokoisesta suorakaiteen muotoisesta palasta, jotka sitten lopuksi ommellaan yhteen. Jännityksellä odotankin valmista lopputulosta!
Viimeisin keskeneräinen tekele on tämä tyynynpäällinen, johon ajattelin käyttää loput tästä vaaleanharmaasta villalangasta. Minulla on eräs pieni niskatyyny, joka kaipailee uutta päällistä. Katsotaan millainen tästä sitten tuleekaan, kun joskus pääsen niin pitkälle, että se on valmis. Malliin kuvioon löysin jostain netistä, en muista enää mistä. Muuten tämä pyöreä päällinen tulee olemaan ihan omaa toteutusta. Mutta tästä sitten enemmän, kun joskus valmistuu. :)