perjantai 24. heinäkuuta 2015

Mökkituliaisia

Maalausurakan jälkeen oli pakko vetää hetki happea. Mieli kuitenkin teki tehdä kaikenlaista, mutta suunnitelmissa ei ollut mitään erityistä. Niinpä annan luovuudelle tilaa ja aikaa, kyllä niitä keksintöjä taas tulee. Olin saanut kutsun hyvän ystäväni mökille. Olen menossa sinne ensimmäistä kertaa, joten en yhtään tiedä mitä odottaa :) Jotain tuliaisia kuitenkin on vietävä. Niinpä virkkailin Tuubin ylijäämistä kaksi paksuhkoa patalappua. Näitä voi pitää niin pannunalusina tai sitten ihan patalappuina esim. grillatessa. Kooltaan ovat normaaleja patalappuja isommat, joten pitäisi kyllä toimia mökkiolosuhteissa. Mökin värimaailmasta ei etukäteen ole tietoa, mutta tumma sininen nyt sopii hyvin mökille eikä siinä likakaan näy niin helposti. 
 Lanka-arkkuani kaivellessa eteen tuli pinkki puuvillalanka, jota oli pari kerää. Niin pienelle määrälle tuskin löytyy mitään suurempaa käyttöä, joten virkkailin siitä sitten lasinalusia 6 kpl myöskin mökkituliaisiksi samaiseen paikkaan. Tiedän, että ystäväni rakastaa paljon erilaisia värejä, joten uskon näiden sopivan sinne hyvin. Nämä ovat halkaisijaltaan 12 cm, joten soveltuvat hyvin myös. esim tuikkukupin alusiksi syksyllä.
Kuten myös minä, ystäväni on aivan hullaantunut pöllöihin :D Niinpä siis vielä innostuin virkkailemaan Prinsessajuttu -blogin ohjeen mukaan pöllön tuonne mökille. Jokaisella mökillä pitää olla oma vahti silloin, kun kukaan ei ole paikalla ja kukapas muu kuin pöllö voisi tuon vahtimisen paremmin hoitaa ;) Ystäväni perhe on lapsiperhe, joten varmasti tästä pöllöstä on iloa myös perheen pienimmälle ilakoijalle. Eli vähän jokaiselle jotain. Isännälle patalaput, emännälle lasinaluset ja jälkikasvulle hassunhauska tyyny :D

Pöllön virkkasin normaalista 7 veikasta, jota löytyi vajaa kerä arkustani. Lankaa oli kuitenkin liian vähän, että sillä olisi saanut virkattua sekä etu- että takakappaleet. Onneksi kätköistä löytyi ruskeanharmaata 7 veikkaa myös vajaa kerä. Nämä yhdistämällä sain virkattua kokonaisen pöllön eikä tarvinnut lähteä lankaostoksille. Silmät ja nenä ovat myös erilaisten puuvillalankojen jämiä.
Tässä vielä kuva pöllön selkäpuolesta. Monivärisyys ei kuitenkaan haittaa. Harvoinhan pöllöt ovat luonnossakaan täysin yksivärisiä. Saapa nähdä millaista kommenttia näistä tuliaisista tulee :D Tällaisia ihan jokainen vieras tuskin tuo tullessaan.

<3

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Helppo ja nopea pintaremontti

Haaveissa on ollut keittiön remontointi oikeastaan sen ajan, kun olen nykyisessä asunnossani asunut. Kokonainen keittiön uudistaminen on kuitenkin iso ja melko kalliskin operaatio, joten olen antanut keittiölle jo kerran pientä kasvojenkohotusta. Harkitsin aikaisemmin myös pelkkien kaapinovien uusimista, mutta nykyinen keittiö on kooltaan kaikkien nykystandardien vastainen, joten kaapinovien uusiminen olisi mennyt mittatilaustyöksi ja kestänyt. Suunnitelmissa on ollut remontointi jälleen, mutta täysremontin sijaan pintaremontti pienellä budjetilla itse tehden. Lähtötilanne näkyy alla. Kaakelit on varmaankin alkuperäiset 80-luvun lopulta ja kaipaavat todella jotain pinnoitusta tai uusimista. Valkoisten kaakelien oranssit reunat ei millään sovi nykyiseen sisustukseen. Varmaan ovat olleet silloin aikoinaan oikeinkin muodikkaat, mutta aika kuluu. Keittiön kaappien listat ovat jo aiemmin saaneet harmaan puuvahakäsittelyn sekä uudet vetimet. Tason päällystin silloin puuvahauksen yhteydessä rautakaupassa myytävällä kontaktimuovilla. Alkuperäinen taso oli valkoinen ja kulunut, joten kaipasi kipeästi uutta päällystettä.


Keittiö on malliltaan sellainen, että siinä on kaksi tasoa eri seinillä. Tässä toinen pienempi taso, kun tavarat on tyhjennetty pois. Maalausta edeltävänä päivänä pesin kaakelit (ei vielä pesty tässä kuvassa) ja revin olemassa olevat kontaktimuovit pois. Peittelin valokatkaisijat sekä muut sellaiset paikat teipillä, joihin maalia ei saa mennä.


Kaakelimaaleja on montaa sorttia, mutta lukuisten blogiselausten ja rautakauppojen sivujen tutkailemisen jälkeen päädyin tähän K-raudassa myytävään kaakelimaaliin kliks. Pakko kyllä myöntää, että etukäteen maalaus vähän jännitti, mutta luotto oli kova ;) Värivaihtoehtoja tässä ei hirveää valikoimaa ollut, mutta oman keittiöni värimaailmaan sopii parhaiten valikoimista löytyvä vaaleanharmaa. Lopputuloksen ei siis pitäisi olla ainakaan huonompi, kuin nykyisen valko-oranssin. 


Tässä kuva, kun kaakelit on pesty ja vanha kontaktimuovi on irroitettu sekä tasot pesty. Maalaaminen tapahtui siis vasta seuraavana päivänä, jotta pinnat ehtivät kuivua hyvin. Pesuaineena käytin ihan tavallista päivittäistavarakaupassa myytävää pesuainetta ja karhunkieltä. Kaakelit ja saumat ovat ehjät eikä nyt niin kamalan likaisetkaan. Niissä on pölyä, rasvaa ja likaa kyllä, mutta ei hometta tms. vaikeasti irroitettavaa likaa. Siksi siis en lähtenyt ostamaan erillistä pesuainetta. 


Tässä lähikuva vielä alkuperäisen tason kunnosta. Taso on pinttynyt, likainen ja siihen on vuosien saatossa tullut kaikenlaisia naarmuja. Taso on siis joko vaihtamisen tarpeessa tai sitten se tarvitsee kipeästi päälleen uuden pinnan. 



Kun kaikki edellä mainittu mainittu oli tehty ja yökin nukuttu, alkoi itse maalaaminen. Kaakelimaali oli sopivan paksua ja sitä oli helppo telata. Ohjeissa oli, että telaa liikutetaan vain yhteen suuntaan ylhäältä alaspäin. Maalatessani kuitenkin vähän pelästyin, kun kaakeleiden yläreunaan ei maali näyttänyt tarttuvan millään. Lopputulos kuprusi aina, vaikka miten maalasi. Mutta kun huomasin maalin kupruavan ja vanhan kaakelinpinnan näkyvän, tupsuttelin telalla päälle aina uutta maalia. Kun maali oli hetken aikaa kuivahtanut kävin taas tupsuttelemassa lisää ja näin sain maalin lopulta tarttumaan. Maalin pitää antaa kuivua 24 tuntia ennen seuraavaa kerrosta, joten ei sitten auttanut muu kuin laittaa peukut pystyyn ja toivoa parasta!


Tässä tulos ensimmäisen maalikerroksen jälkeen, kun maali on vielä märkää. Peittävyys on aika hyvä, vaikka oranssit reunat silti näkyy läpi. Mutta tarkoituksena onkin maalata kaksi kerrosta, joten odottelen rauhassa.


Aamulla ensimmäinen asia, mikä oli mielessä tietenkin oli keittiö. Ja odottaminen todellakin tuotti tulosta!! Jälki on tasainen ja kiiltävä. Ihan kuin oikeat maalamattomat kaakelit! Tästä sai motivaatiota jatkaa maalaamista, vaikka kädet olikin eilisestä ahkeroinnista kipeät. 


Seuraavaa kerrosta kehiin. Kun se oli kuivunut 3 tuntia eli maalikerros oli pölykuiva, uskalsin aloittaa tasojen päällystyksen. Varovasti toimien tietenkin. Tämä kontaktimuovi oli huomattavasti ohuempaa kuin aiemmin käyttämäni, joten piti olla varovainen ettei se vain repeä asentaessa. Kaikesta kuitenkin selvittin ongelmitta. 


Mattopuukolla leikkasin reunat siistiksi ja reunoihin uudet silikonit. Varsinkin lavuaarin ympäristöön uusi silikoni oli erittäin tarpeellinen. 


Tässä sitten useamman tunnin kuivunut kaksikerroksinen maali ja päällystetty taso. Päällyste on melkein samanlaista kuin edellinenkin. Kuva vääristää vähän väriä, luonnonvalossa päällys on enemmän ruskea kuin musta. 


Tässä vielä kuva keittiön toisesta seinästä, kun tavarat on laitettu jo paikalleen. Maalin todellinen kuivumisaika on 72 tuntia, jonka jälkeen se on täysin kuiva. Pinnan mekaanista rasitusta on kuitenkin vältettävä yhteensä 20 päivää maalaamisesta. Jätin tavaroiden ja seinän väliin tilaa, että maali saa rauhassa kuivua. Lopputulokseen voi kuitenkin olla enemmäin kuin tyytyväinen :) Keittiön ilme muuttui ihan erilaiseksi kaakeleiden myötä. Myös keittiön kaksi seinää saivat päälleen uuden valkoisen pinnan. 



Ja jotta aika ei olisi käynyt pitkäksi kaakelimaalin kuivumista odotellessa niin maalasin sitten siinä samalla kerralla koko eteisen ja tuulikaapin valkoiseksi. Nyt on siis koti saanut uutta ilmettä kunnolla. Hintaa tälle remontille seinien maalaus mukaan lukien tuli noin 100 euroa. Kyllä sitä ihminen voi tulla iloiseksi pienistä asioista. Ja se mitä tietenkin naisena ajattelee, että pystyy itse amatöörinä samoihin remonttihommiin, kuin miehetkin. Ei siis ole mennyt hukkaan television remontti- & sisustusohjelmat eikä blogitkaan ;) Kun lukee ohjeita ja selvittää asioita etukäteen niin sillä pärjää jo pitkälle. Kannattaa uskaltaa! Maalaaminen on rentouttavaa ja ainakin itselle se toimii tietynlaisena terapiana. Mutta eipä sitä sentään joka vuosi voi olla kaikkia seiniä maalaamassa ;) 

Ensi kertaan <3










maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tuubailua

 Ihanaa olla lomalla!! :D Innostuin alennusmyynneistä löytämään Tuubi-lankaa edullisesti, joten enpä voinut vastustaa kiusausta. Haaveissa on ollut jo jonkin aikaa löytää "täydelliset" pyykkikorit. No niitä ei tosiaankaan ole tullut vastaan pidemmän haeskelunkaan jälkeen, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi jälleen itse tekeminen. Etsiskelin Tuubi-lankaa eri nettikaupoista ja olin jo melkein vaipumassa epätoivoon, koska en löytänyt mistään näitä luonnonläheisiä värejä. Onneksi lopulta löysinkin Prismasta luonnonvalkoista sekä harmaata ja tämän löydön jälkeen melkein tunsin itseni voittajaksi :) Sitten ei kun hommiin!  Ensin selailin nettiä, josko löytäisin ohjetta virkattuihin tai neulottuihin pyykkikoreihin. Ohje tuli vastaan nopeasti. Minun tarkoitukseni oli tehdä kaksi pyykkikoria. Toinen valkopyykille ja toinen kirjopyykille. Omaan tarkoitukseeni en siis tarvinnut noita asteita, joten jätin ne pois. Pohjan jälkeen virkkasin 28 kerrosta suoraan ja sen jälkeen kahvat. Kahvat tein myös omasta päästäni eli jätin 6 silmukkaa väliin, virkkasin 12 silmukkaa, jotka kiinnitin seitsemänteen silmukkaan ja tämän jälkeen vielä 3 kerrosta. Ja voila, pyykkikorit on valmiit ja jo käytössä!!!


Ainoa mikä ihmetytti oli tuo jämälankojen määrä lopussa. Miten voi olla mahdollista, että harmaata jäi noin paljon enemmän jäljelle lopussa, vaikka pyykkikorit ovat ihan samankokoiset? No, tästä hämmennyksestä välittämättä ryhdyin jälleen tuumasta toimeen. Virkkasin jämistä vielä korin kylpyhuoneeseen, johon sain kätevästi päivittäisessä käytössä olevat hiustuotteet. Tuubia on ihana virkata, koska se ei veny ja tulosta saa nopeasti aikaan! Niinpä näiden korien valmistuttua vierailin jälleen Prismassa lankaosastolla. Alennukset olivat tehonneet, koska kaikki harmaat ja valkoiset olivat kelvanneet muillekin :) Onneksi jäljellä oli vielä muutamaa väriä. Niinpä päätin sitten ostaa sinistä Tuubia. Tavoitteena oli tehdä pyykkikoreihin tyylillisesti sopiva matto. Tämäkin valmistui nopeasti, parissa päivässä. Lomalla kun ei ole muuta tekemistä kuin käsityöt ;) Maton valmistuttua kyllä huomasi käsissä tekemisen jäljet. Sormet oli kipeät ja kankeat. Tuubi on kuitenkin paksuutensa takia raskasta virkata ja matolla oli jonkin verran painoa. Mutta lopputulokseen voi olla enemmän kuin tyytyväinen :)




Viimekertaisesta kännykän suojapussista innostuneena virkkailin samanlaisen suojapussin myös tabletilleni.