Koira, ihmisen paras ystävä! Ainakin tähän yksilöön pätee tuo vanha sanonta. Koira menee äidilleni syntymäpäivälahjaksi ja on taatusti toivottu. :) Tämän tekemisestä on meillä ollut pitkään puhetta, mutta se on jäänyt aina vain kiireiden takia. Maanantaina töistä tullessani mietin, että mitä kummaa antaisin äidille syntymäpäivälahjaksi ja kas siinä kävellessä se idea syntyi: koira! Koiralle on jo suunniteltu vahdin paikka eteisessä ja sille on annettu nimeksi Artturi. Se on taatusti sisäsiisti eikä räksytä. Ohje löytyy Muotovaliot -kirjasta ja oli paljon odotettua työläämpi tehdä. Ohje oli hiukan omituinen verrattuna ohjeisiin, joihin olen itse tottunut. Mutta monen purkamisen ja uudelleen aloittamisen jälkeen voin olla itsestäni ylpeä, että se vihdoin on valmis! Langat olen ostanut ehkä vuosi sitten Lidlistä ja avaamaton paketti on vain maannut kaapissa odottamassa neulojaa. Nyt sitten löytyi ohje, johon juuri tätä kyseistä lankaa voisi hyödyntää. Ohjeen mukaisella langalla tehtynä koiralle tulisi mittaa ehkä noin 15 cm, mutta tällä paksulla langalla ja isoilla puikoilla tämä koira sai pituutta n. 40 cm ja muistuttaa ihan oikeaa koiraa tai pentua.
Kiitos koirasta. On mukavaa saada tällainen sisäsiisti ja kiltti koira kotiinsa, jossa sisustuksena on aitoja mattoja ja tyylihuonekaluja. Koira ei siis pissaile matoille eikä pureskele huonekaluja. Kasvattamisen huoliakaan ei ole.
VastaaPoistaKaunis sisustuskoira henkilölle, joka on toivonut koiraa, mutta ei ole voinut sitä olosuhteiden vuoksi koskaan itselleen hankkia.
Eli kaikin puolin ihanteellinen lemmikki :)
Poista