tiistai 12. kesäkuuta 2012
Lomaa odotellessa... :)
Näin se aika vaan kuluu. Kohta on jo juhannus ja loma-aika suurimmalla osalla suomalaisista. Näin myös minulla onnekkaalla. :) Lomaa odotankin jo innolla, kun edellisestä kunnon lomasta on kulunut pidempi aika. Hassua, miten elämässä asiat tuntuu menevän omaa kiertokulkuaan. Useampaan otteeseen olen täälläkin kirjoittanut, miten kevättä on ollut jo rinnassa, vaikkei kevät silloin vielä täydessä terässä olekaan ollut. Aikaisempien vuosien tapaan kesän tullen käsitöiden tekeminen jää varmaan taka-alalle ja muut askareet (kuten kirjat, hih) vievät ajan. Mikäli edessä on edellisvuosien kaltainen hellekesä, ei sitä millään malta istua sisällä vaikka kuinka himottaisikin tehdä yhtä sun toista käsitöiden parissa. Näin ollen ei kannata ihmetellä, jos blogin päivittämiseen tulee pidempi väli. Blogia en missään nimessä unohda! Yritän kesällä saada aikaiseksi päivittää joitain tekstejäni niin, että lisään niihin ohjeet. Siten tästä blogista saisi mielekkäämmän lukijalle. Kannattaa siis käydä täällä aina silloin tällöin vilkuilemassa! Lisäksi kaapeissa on yhtä sun toista valmista tekelettä, jotka olen tehnyt jo ennen tämän blogin olemassaoloa. Saattaa olla siis, että niistäkin jokunen kuva tai juttu tänne ilmestyy. :) Katsotaan, mitä aika näyttää... Nyt kuitenkin toivotan kaikille oikein hyvää kesää! Nauttikaahan lomistanne täysin siemauksin. :D Valitettavasti se pitkä ja pimeä syksykin sieltä tulee ajallaan, joten kannattaa nyt haalia niitä muistoja sinne mielen syövereihin, jotta jaksetaan taas ahertaa. Mutta ei vielä mietitä sitä, eletään hetki kerrallaan <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti