maanantai 30. heinäkuuta 2012

Ideat hukassa?


Perjantaina kolahti taas uusin Novita postilaatikkoon. Innolla selasin sen heti läpi, mutta vähän ehkä petyin, kun en siitä heti löytänytkään mitään mielenkiintoista. Edes useampi selailukerta ei tuottanut tulosta. :( En tiedä, mitä odotin? Olisiko jonkin ohjeen pitänyt iskeä, kuin salama kirkkaalta  taivaalta? Lehti oli taas pullollaan uusia hyviä ideoita, mutta ei... Ainoa toteuttamiskelpoinen ohje tällä kertaa taisi olla eräät villasukat. Saa nähdä kuinka käy. Aloin sitten tekemisen puutteessa tekemään ponchoa. Olen etsiskellyt noin vuoden ajan netistä erilaisista lähteistä sitä "täydellistä" poncho -ohjetta, mutta tuloksetta. Tänä kesänähän tuntuu olevan kaikki ihanat pitsi-jutut muodissa ja siksi siis olisinkin halunnut tehdä pitsiponchon tai -jakun. Mutta sitä "täydellistä" ohjetta vaan ei ole löytynyt. Yhtenä päivänä nettisurffailu kuitenkin tuotti siinä määrin tulosta, että löysin ohjeen, joka edes vähän kiinnosti. :) Tämä  Pitsikukkaponcho on nyt sitten työnalla. Ohjetta uhmaten jälleen kerran olen vaihtanut langan hieman vilpoisampaan ja teen tämän Novitan Kotiväestä. Olen nyt saanut aikaiseksi peräti 2 kukkaa ja valmiiseen ponchoon niitä pitäisi tehdä 42. Urakkaa siis riittää ;) Mutta enpä ote stressiä, hiljaa hyvä tulee...

Ja tiedoksi niille, jotka edelleen odottavat niitä shortseja niin ne ovat erittäin pahasti työn alla. No, onneksi yksi asia on varmaa: kesä tulee myös ensi vuonna :)

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Ei pöllömpää

Tulipahan tehtyä taas yksi pöllö. Tämä on kyllä menossa lahjaksi aivan erityiselle henkilölle, mutta ei paljasteta lahjan saajaa ihan vielä :) Kuten jo aiemmin lupailin niin laitan tähän nyt myös ohjeen. Alkuperäinen ohje löytyy Novita -lehdestä Kevät 2012.

Eli lankana olen käyttänyt Novitan Miamia. Ohje käskee käyttämään virkkuukoukkuna nroa 3, mutta itse olen käyttänyt aina nroa 4 eikä lopputulos ole ollut liian "harvaa" niin että täytteet näkyisi. Varmasti tämä on makuasia. Ostin myös Hemtexistä puuvillalankoja, joista olisi tarkoitus tehdä toinenkin lahjapöllö. Voin sitten laittaa kommenttia, että miten onnistui. Miami ainakin on helppoa käsitellä, koska se ei ole niin monisäikeistä, kuin esimerkiksi Novitan Tennessee. Tämän pöllön silmien valkoinen väri onkin peräisin Hemtexin langasta ja ehkä hiukan vaikeata virkata siisististi juuri monisäikeytensä takia. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista lankaa :)


Selkäkappale:
Virkkaa aloitusketjuksi 21 kjs. Virkkaa ks:ita raidallisena vuorotellen 8 krs ja 8 krs kummallakin värillä. 1.krs virkkaa toiseen s:aan koukusta laskien 2 ks, virkkaa 18 ks ja 2 ks viimeiseen s:aan = 22 ks. 2.krs virkkaa 1 kjs kääntymiseen, 2 ks ensimmäiseen s:aan, 20 ks ja 2 ks viimeiseen silmukkaan = 24 ks. Jatka näin, kunnes työssä on 40 ks. Virkkaa raitoja ilman lisäyksiä, kunnes työssä on yhteensä 6 raitaa ja olet virkannut seuraavasta raidasta 4 krs. Kavenna seuraavalla kerroksella molemmista reunoista 1 s. Toista kavennukset joka 2. krs vielä 2 krt ja sitten joka kerros, kunnes työssä on 8 raitaa. Katkaise lanka.


Etukappale:
Virkkaa kuten selkäkappale, mutta virkkaa neljännen raidan jälkeen loput kappaleesta pöllön kasvojen värisellä langalla.


Jalat:
Virkkaa aloitusketjuksi 30 kjs ja sulje renkaaksi 1 ps:lla. Virkkaa krs:t spiraalina eli siirry suoraan seuraavalle krs:lle. Virkkaa 1. - 9. krs: virkkaa 1 ks jokaiseen s:aan = 30 ks. Virkkaa sinisellä langalla yläreuna yhteen: Virkkaa molempien reunojen läpi 4 ks, 1 pidennetty ks, 4 ks, 1 pidennetty ks ja 4 ks. Katkaise lanka ja virkkaa toinen jalka samoin.


Korvat:
Virkkaa aloitusketjuksi 24 kjs ja sulje renkaaksi 1 ps:lla. Virkkaa krs:t spiraalina. 1. - 3. krs: virkkaa 1 ks jokaiseen s:aan = 24 ks. Kavenna seuraavalla krs:lla molemmissa sivuissa 1 s = 22 s. toista kavennuksia joka 2. krs vielä 3 krt ja sitten joka krs, kunnes jälkellä on 8 ks. Katkaise lanka, pujota s:iden läpi ja kiristä. Virkkaa toinen korva samoin.


Nokka:
Virkkaa aloitusketjuksi 20 kjs ja sulje renkaaksi 1 ps:lla. Virkkaa krs:t spiraalina. 1. - 2. krs: virkkaa 1 ks jokaiseen s:aan = 20 ks. Kavenna seuraavalla krs:lla molemmissa sivuissa 1 s = 18 s. Toista kavennukset joka 2. krs, kunnes jäljellä on 6 s. Katkaise lanka, pujota s:iden läpi ja kiristä. 


Silmät:
Kierrä musta lanka sormen ympäri ja virkkaa renkaaseen: 1.krs: 7 ks. Virkkaa krs:t spiraalina. 2. krs: virkkaa 2 ks jokaiseen s:aan = 14 s. Vaihda valkoinen lanka. 3 krs: virkkaa 1 ks, 2 ks seuraavaan s:aan. Toista näin krs loppuun = 21 ks. 4 krs: 1 ks jokaiseen s:aan. 5 krs: virkkaa 2 ks ja 2 ks seuraavaan s:aan. Jatka näin krs loppuun = 28 s. Katkaise lanka ja virkkaa toinen silmä samoin. 

Viimeistele ompelemalla kappaleet yhteen ja täytä halutessasi. 

Eipä sitten muuta, kuin pöllöjä tehtailemaan ja itseä tai muita ilahduttamaan :)





sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kesäelämää :)


Lomailu on ihanaa :D Ei aikatauluja, ei kiirettä, ei stressiä, ihanaa! Saa tehdä mitä haluaa ja suunnitelmia voi muuttaa lennossa :) Lyhyesti ja ytimekkäästi: IHANAA! Sääkin on mukavasti suosinut :) On tullut löhöiltyä rannalla ja ihan vaan oltu. Käsitöitä en sittenkään ole pystynyt olemaan tekemättä ;) Aloitin tekemään yhtä pitsineulepuseroa (http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=30054), mutten ole päässyt alkua pidemmälle ja saattaa olla, että puran alunkin. Nyt on tekeillä shortsit. Ohje vaikuttaa helpolta, joten kun saan valmista niin laitan tänne uutta päivitystä kera kuvan ja ohjeen :)

Viime päivinä aikani on vienyt kuvissa näkyvät herkut. Sato on vasta alussa, mutta tomaatteja ja mansikoita on jo päästy herkuttelemaan. Kaikki kypsyvät pienissä erissä, joten näitä makupaloja on toistaiseksi riittänyt joka päivälle :) Kunnon kuvaa täydestä sadosta tuskin saadaan eritahtisen kasvun takia, mutta ei haittaa. Toivottavasti teilläkin on ollut mukava kesä :)