
Perjantaina kolahti taas uusin Novita postilaatikkoon. Innolla selasin sen heti läpi, mutta vähän ehkä petyin, kun en siitä heti löytänytkään mitään mielenkiintoista. Edes useampi selailukerta ei tuottanut tulosta. :( En tiedä, mitä odotin? Olisiko jonkin ohjeen pitänyt iskeä, kuin salama kirkkaalta taivaalta? Lehti oli taas pullollaan uusia hyviä ideoita, mutta ei... Ainoa toteuttamiskelpoinen ohje tällä kertaa taisi olla eräät villasukat. Saa nähdä kuinka käy. Aloin sitten tekemisen puutteessa tekemään ponchoa. Olen etsiskellyt noin vuoden ajan netistä erilaisista lähteistä sitä "täydellistä" poncho -ohjetta, mutta tuloksetta. Tänä kesänähän tuntuu olevan kaikki ihanat pitsi-jutut muodissa ja siksi siis olisinkin halunnut tehdä pitsiponchon tai -jakun. Mutta sitä "täydellistä" ohjetta vaan ei ole löytynyt. Yhtenä päivänä nettisurffailu kuitenkin tuotti siinä määrin tulosta, että löysin ohjeen, joka edes vähän kiinnosti. :) Tämä
Pitsikukkaponcho on nyt sitten työnalla. Ohjetta uhmaten jälleen kerran olen vaihtanut langan hieman vilpoisampaan ja teen tämän Novitan Kotiväestä. Olen nyt saanut aikaiseksi peräti 2 kukkaa ja valmiiseen ponchoon niitä pitäisi tehdä 42. Urakkaa siis riittää ;) Mutta enpä ote stressiä, hiljaa hyvä tulee...
Ja tiedoksi niille, jotka edelleen odottavat niitä shortseja niin ne ovat erittäin pahasti työn alla. No, onneksi yksi asia on varmaa: kesä tulee myös ensi vuonna :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti