Ulkona sataa. Ilma henkii jo syksyä, vaikka lämpömittari näyttääkin vielä suhteellisen mukavia lukemia. Väistämätön tosiasia on kuitenkin se, että illat pimenee ja päivät lyhenee. Ei mene enää aikaakaan, kun on aika alkaa käyttämään pipoa. Tein tämän pipon (tai hupun) itselleni lenkkipipoksi syksyn kylmeneviin ilmoihin. Ihastuin tässä mallissa korville ulottuviin läppiin, jotka saa tarvittaessa leuan alta kiinni. Monissa pipoissa on ongelmana juuri se, että korviin tuulee ja itselläni korvat ja kurkku onkin juuri ne, jotka saavat helpoiten vetoa ulkoillessa ja vilustun. Tätä neuloessa tajusin, että ohjetta pienentämällä tästä piposta saa kivan pipon lapsellekin :) Päädyin tekemään vähän pienemmän ja nopeamman työn tässä välissä, ennen kuin aloitan suurempaa seuraavaa.
Huomaan helposti puutteet ja virheet omissa töissäni, joihin kukaan muu tuskin koskaan kiinnittäisi huomitoa. Olen harvoin täysin tyytyväinen lopputulokseen ja tyydynkin sanomaan sen olevan "ihan hyvä". Jos tiedän, että olen esimerkiksi neuletakissa tehnyt yhdenkin virheen jollain kerroksella, puran mieluummin vaikka 50 kerrosta, kun vain ajattelisin, ettei se niin haittaa, koska eihän se kenellekään näy. Olen huomannut itsessäni tämän piirteen tulevan esiin silloin, kun teen jotain itse. Töissä tai muussa elämässä en niinkään tavoittele täydellisyyttä. Enkä haluaisi toisaalta väittää tavoittelevani täydellisyyttä käsitöissäkään. Sanoisin ehkä suhtautuvani liian kriittisesti omiin tuotoksiini. Tähän tuotokseen voin kuitenkin hyvillä mielin sanoa olevani tyytyväinen ja vielä tarkoittavani sitä. Edistystäkö? Värit tuli kivasti esiin ja pinnasta tuli ihanan eläväinen. :) Yllättävän hyvin toimii raita-lanka näin ainaoikeineuleessakin.
Uusia ideoita pulpahtelee mieleen yllättäen ja kun keksin jonkun hyvän idean haluan myös toteuttaa sen nopeasti. Tästä esimerkkinä voin mainita monia maalausprojekteja ja mm. keittiöremontti, jotka toteutin vain muutama hetki idean keksimisestä. Onneksi ei vielä ole kertaakaan tarvinnut pettyä lopputulokseen ;)
Kävin ostamassa Novitan Tuubi -lankaa. Olen tekemässä tästä mattoa työpöydän alle ja tässä siis teille tiedoksi seuraava työ, josta päivitystä tiedossa sitten joskus :)
Mallineuleessa oli käytetty lankana Alpacaa, mutta itse en tätä lähtenyt hankkimaan, vaan kaapista löytyi 7 veikkaa, jota oli jäänyt yli pitkävaartisista villasukista. (löytyy ensimmäisestä kirjoituksestani)
Tässä ohje:
Luo 1-kertaisella langalla 120 s ja neulo ainaoikeaa 3 krs. Ota toinen lanka mukaan ja neulo hupun loppuosuus 2-kertaisella langalla. Neulo 2 krs. Aloita seuraavalla kerroksella kavennukset ja lisäykset seuraavasti: 1. krs: neulo 16 o, nosta 1s oikein neulomatta, neulo 2 oikein yhteen ja vedä nostettu s yhteen neulottujen yli, 5 o, lisää 1s, 5 o, lisää 1s ja neulo krs loppuun = 120s. 2. krs: neulo 5 o, tee napinläpeä varten langankierto ja neulo 2s oikein yhteen, neulo 5 o, tee napinläpeä varten langankierto ja neulo 2s oikein yhteen, 2 o, nosta 1s oikein neulomatta, neulo 2s oikein yhteen ja vedä nostettu s yhteen neulottujen yli, 5 o, lisää 1s, 5 o, lisää 1s ja neulo krs loppuun = 120 s. 3. ja 4. krs: neulo 15 o, nosta 1s oikein neulomatta, neulo 2s oikein yhteen ja vedä nostettu s yhteen neulottujen yli, 5 o, lisää 1s, 5 o, lisää 1s ja neulo krs loppuun. 5. ja 6. krs: neulo 14 o, nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 2s oikein yhteen ja vedä nostettu s yhteen neulottujen yli, 5 o, lisää 1s, 5 o, lisää 1s ja neulo krs loppuun. Jatkaa tähän tapaan, kunnes olet viimeksi neulonut 30. krs:n 31.-34. krs: neulo 1 o, nosta 1s oikein neulomatta, neulo 2s oikein yhteen ja vedä nostettu s yhteen neulottujen yli ja neulo krs loppuun. 35.-38. krs: neulo krs:n alussa 2s oikein yhteen ja neulo krs loppuun. Kun kpl:n korkeus on n. 22 cm, päätä seuraavan krs:n alussa 16s ja neulo krs loppuun. Päätä seuraavan krs:n alussa 16s, neule kerros loppuunja kavenna samalla tasavälein 5s. *Päätä seuraavan krs:n alussa 3 s ja neulo krs loppuun. Päätä seuraavan krs:n alussa 3 s ja neulo krs loppuun ja kavenna samalla tasavälein 5s.* Jatka näin, kunnes työssä on jäljellä 16 s. Päätä loput s:t kerralla. Pujota langanpää lopuksi pääteltyjen 16 s:n läpi ja kiristä ne suppuun. Ompele takasauma.
sunnuntai 19. elokuuta 2012
tiistai 14. elokuuta 2012
Odotusta
Voi miten syksyinen fiilis minulla jo onkin... Mikä tässä vuodessa on, kun ei millään malta elää hetkessä, vaan aina pitää olla askeleen edellä? Toisaalta, olen tänä vuonna ohittanut iällisesti yhden tärkeistä merkkipaaluista ja varsinkin alkuvuodesta tämä pienimuotoinen ikäkriisi sai aikaan monenlaisia ajatuksia. Mutta varmasti tästäkin itsetutkiskelusta on ollut hyötyä. Ainakin olo tuntuu paremmalta :)
Olen viime päivinä selaillut ahkerasti vanhoja lehtiä ja käsityöaiheisia kirjoja ja tehnyt hyviä löytöjä! Enää ei viimeisimmän Novitan huonompi anti harmita, vaan sormet syyhyten odotan taas sitä, kun pääsen kunnolla vauhtiin. Sen verran uskallan tässä vaiheessa luvata, että edessä on isohkoja töitä ja paljon värejä ;) Tällä hetkellä meneillään on eräs työ, josta oma päivitys aikanaan. Kai asiaa voi sen verran valottaa, että kyseessä on nopeasti valmistuva välityö, jonka aloitin ennen seuraavaa isompaa juttua. Positiivista huomata, että loppukesästä hamstraamilleni langoillekin löytyi käyttöä, kuin itsestään. Ja kuin tilauksesta löysin eräästä kaupasta Tuubi-lankaa tarjouksesta, joten keväästä asti haaveilemani mattokin saattaa viimein valmistua :)
lauantai 11. elokuuta 2012
Vihdoin taas jotain valmista
Nyt sen on valmis! Bolero Silmu-langasta nimittäin. :) Vain nappi puuttuu. Lopputuloksesta tuli juuri niin hyvä, kun osasin odottaa. Ilmeisesti käsialani on vähän löysempää, mitä suunnittelijan, koska lopputulos muistuttaa enemmän kyllä neuletakkia, kuin boleroa. Mutta parempi näin :) Ohje on peräisin Novitan kevät 2012 -lehdestä ja langat ostin myös keväällä. Muistan pohtineeni kahden värin välillä, mutta onneksi päädyin kuitenkin sävyyn kirjava harmaa-lila-keltainen. Väri on siinä mielessä monikäyttöinen, koska se sopii niin kevääseen, syksyyn kuin talveenkin. Ja miksei kesäänkin, mutta lanka on sen verran paksua, että neule on todennäköisesti liian kuuma kesällä käytettäväksi.
Tässä ohje:
Takakappale:
Luo 50(54)60(64)68 s ja neulo ainaoikeaa. Kun olet neulonut 5 krs, lisää molemmissa reunoissa 1 s:n sisäpuolella 1 s. Toista lisäykset vielä joka 4. krs 15(16)13(8)7 kertaa ja sitten joka 6. krs 0(0)2(6)7 krt = 82(88)92(94)98 s. Kun kpl:n korkeus on 34(36)38(40)42 cm ja lisäykset ovat valmiit, päätä molemmissa reunoissa joka 2. krs 6(3)1(0)0x5 s. 0(3)5(6)4x6 s ja 0(0)0(0)2x7 s. Päätä loput 22 s.
Vasen etukappale:
Luo 30(32)35(37)39 s ja neulo ainaoikeaa. Kun olet neulonut 5 krs lisää oikeassa reunassa 1 s:n sisäpuolella 1 s. Toista lisäys vielä joka 4. krs 15(16)13(8)7 krt ja sitten joka 6. krs 0(0)2(6)7 krt. Huom! Kun kappaleen korkeus on 24(25)26(27)28 cm lisää vasemmassa reunassa 1 s:n sisäpuolella 1 s kaulusta varten. Toista lisäys vielä joka 4. krs 4 kertaa, 6 krs:n kuluttua kerran ja 8 krs:n kuluttua kerran. Kun kpl:n korkeus on 34(36)38(40)42 cm ja sivun lisäykset ovat valmiit, päätä oikeassa reunassa joka 2. krs 6(3)1(0)0x5 s, 0(3)5(6)4x6 s ja 0(0)0(0)2x7 s. Jää kauluksen 23 s. Lisää olan puoleiseen sivuun 1 saumavara-s = 24s. Neulo näillä ainaoikeaalyhennetyin kerroksin takakappaleen kaulusta varten seuraavasti: neulo oikean puolen krs, *neulo nurjan puolen krs:lla 19 s, käännä työ, nosta 1 s neulomatta ja neulo 18 s. Neulo 4 krs kaikilla 24 s:lla* Toista *-*, kunnes kauluksen lyhyempi sivu on hieman venyttäen puolet takakappaleen pääntiestä. Päätä s:t löyhästi.
Oikea etukappale:
Neulo vasemman etukappaleen peilikuvaksi ja tee napinläpi etureunaan, kun kpl:n korkeus on 22(23)24(25)26 cm. Napinläpi: neulo etureunasta 4s, neulo 2 s yhteen, tee langankierto ja neulo krs loppuun.
Oli muuten aika haasteellista jatkaa näinkin pitkän aikaa kesken ollutta työtä. Olin unohtanut kaiken kokonaan. Myös puikot oli hävinneet jonnekin, joten ensi töikseni jouduin marssimaan Prismaan puikko-ostoksille. Olen pitänyt kaikkia puikkojani yhdessä pussissa tallessa, mutta kauhukseni huomasin, että pussi on teillä tietämättömillä. Olen yrittänyt etsiä sitä joka paikasta tuloksetta. En ymmärrä, mihin olen sen voinut laittaa. No, ei auta kuin toivoa, että jonain kauniina päivänä se vielä jostain löytyy. Tilannetta onneksi jatkon kannalta helpottaa tämä kesällä lahjaksi saamani kaunis rasia. Tähän on nyt helppo varastoida kaikki puikot ja muut pienet käsityötarvikkeet. Täällä ne (toivon mukaan) pysyvät tallessakin. Tuskinpa sentään tätä rasiaa onnistun hukkaamaan :) Mutta kaikki on mahdollista, kun minä olen kyseessä... ;)
Pahoittelut muuten huonolaatuisista kuvista. Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)