Ulkona sataa. Ilma henkii jo syksyä, vaikka lämpömittari näyttääkin vielä suhteellisen mukavia lukemia. Väistämätön tosiasia on kuitenkin se, että illat pimenee ja päivät lyhenee. Ei mene enää aikaakaan, kun on aika alkaa käyttämään pipoa. Tein tämän pipon (tai hupun) itselleni lenkkipipoksi syksyn kylmeneviin ilmoihin. Ihastuin tässä mallissa korville ulottuviin läppiin, jotka saa tarvittaessa leuan alta kiinni. Monissa pipoissa on ongelmana juuri se, että korviin tuulee ja itselläni korvat ja kurkku onkin juuri ne, jotka saavat helpoiten vetoa ulkoillessa ja vilustun. Tätä neuloessa tajusin, että ohjetta pienentämällä tästä piposta saa kivan pipon lapsellekin :) Päädyin tekemään vähän pienemmän ja nopeamman työn tässä välissä, ennen kuin aloitan suurempaa seuraavaa.
Huomaan helposti puutteet ja virheet omissa töissäni, joihin kukaan muu tuskin koskaan kiinnittäisi huomitoa. Olen harvoin täysin tyytyväinen lopputulokseen ja tyydynkin sanomaan sen olevan "ihan hyvä". Jos tiedän, että olen esimerkiksi neuletakissa tehnyt yhdenkin virheen jollain kerroksella, puran mieluummin vaikka 50 kerrosta, kun vain ajattelisin, ettei se niin haittaa, koska eihän se kenellekään näy. Olen huomannut itsessäni tämän piirteen tulevan esiin silloin, kun teen jotain itse. Töissä tai muussa elämässä en niinkään tavoittele täydellisyyttä. Enkä haluaisi toisaalta väittää tavoittelevani täydellisyyttä käsitöissäkään. Sanoisin ehkä suhtautuvani liian kriittisesti omiin tuotoksiini. Tähän tuotokseen voin kuitenkin hyvillä mielin sanoa olevani tyytyväinen ja vielä tarkoittavani sitä. Edistystäkö? Värit tuli kivasti esiin ja pinnasta tuli ihanan eläväinen. :) Yllättävän hyvin toimii raita-lanka näin ainaoikeineuleessakin.
Uusia ideoita pulpahtelee mieleen yllättäen ja kun keksin jonkun hyvän idean haluan myös toteuttaa sen nopeasti. Tästä esimerkkinä voin mainita monia maalausprojekteja ja mm. keittiöremontti, jotka toteutin vain muutama hetki idean keksimisestä. Onneksi ei vielä ole kertaakaan tarvinnut pettyä lopputulokseen ;)
Kävin ostamassa Novitan Tuubi -lankaa. Olen tekemässä tästä mattoa työpöydän alle ja tässä siis teille tiedoksi seuraava työ, josta päivitystä tiedossa sitten joskus :)
Mallineuleessa oli käytetty lankana Alpacaa, mutta itse en tätä lähtenyt hankkimaan, vaan kaapista löytyi 7 veikkaa, jota oli jäänyt yli pitkävaartisista villasukista. (löytyy ensimmäisestä kirjoituksestani)
Tässä ohje:
Luo 1-kertaisella langalla 120 s ja neulo ainaoikeaa 3 krs. Ota toinen lanka mukaan ja neulo hupun loppuosuus 2-kertaisella langalla. Neulo 2 krs. Aloita seuraavalla kerroksella kavennukset ja lisäykset seuraavasti: 1. krs: neulo 16 o, nosta 1s oikein neulomatta, neulo 2 oikein yhteen ja vedä nostettu s yhteen neulottujen yli, 5 o, lisää 1s, 5 o, lisää 1s ja neulo krs loppuun = 120s. 2. krs: neulo 5 o, tee napinläpeä varten langankierto ja neulo 2s oikein yhteen, neulo 5 o, tee napinläpeä varten langankierto ja neulo 2s oikein yhteen, 2 o, nosta 1s oikein neulomatta, neulo 2s oikein yhteen ja vedä nostettu s yhteen neulottujen yli, 5 o, lisää 1s, 5 o, lisää 1s ja neulo krs loppuun = 120 s. 3. ja 4. krs: neulo 15 o, nosta 1s oikein neulomatta, neulo 2s oikein yhteen ja vedä nostettu s yhteen neulottujen yli, 5 o, lisää 1s, 5 o, lisää 1s ja neulo krs loppuun. 5. ja 6. krs: neulo 14 o, nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 2s oikein yhteen ja vedä nostettu s yhteen neulottujen yli, 5 o, lisää 1s, 5 o, lisää 1s ja neulo krs loppuun. Jatkaa tähän tapaan, kunnes olet viimeksi neulonut 30. krs:n 31.-34. krs: neulo 1 o, nosta 1s oikein neulomatta, neulo 2s oikein yhteen ja vedä nostettu s yhteen neulottujen yli ja neulo krs loppuun. 35.-38. krs: neulo krs:n alussa 2s oikein yhteen ja neulo krs loppuun. Kun kpl:n korkeus on n. 22 cm, päätä seuraavan krs:n alussa 16s ja neulo krs loppuun. Päätä seuraavan krs:n alussa 16s, neule kerros loppuunja kavenna samalla tasavälein 5s. *Päätä seuraavan krs:n alussa 3 s ja neulo krs loppuun. Päätä seuraavan krs:n alussa 3 s ja neulo krs loppuun ja kavenna samalla tasavälein 5s.* Jatka näin, kunnes työssä on jäljellä 16 s. Päätä loput s:t kerralla. Pujota langanpää lopuksi pääteltyjen 16 s:n läpi ja kiristä ne suppuun. Ompele takasauma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti