Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Niinhän sitä sanotaan ja se pitää täysin paikkansa. Ainakin minulle itselleni tulee parempi mieli siitä, kun saan antaa jollekin toiselle lahjan, kun että itse saisin. Tietenkin tykkään myös itse lahjoista, kukapa ei ;) Mutta parasta lahjan antaminen on silloin, kun pääsee yllättämään toisen niin, ettei tämä lahjan saaja edes osaa odottaa saavansa mitään lahjaa. On vähintään yhtä jännittävää seurata vierestä, kun lahjan saaja avaa pakettia ja miettii, mitä paketti mahtaa pitää sisällään. Samalla seuraan tarkkaavaisena lahjan saajan ilmettä, kun paketin sisältö paljastuu :) Näin kävi myös tämän tuubihuivin kanssa. Tein tämän syntymäpäivälahjaksi erittäin ihanalle työkaverilleni, joka ei osannut edes aavistaa, että on saamassa mitään lahjaa. Tämä "pirulainen" otti lomaa syntymäpäiviensä ajaksi + pariksi ekstrapäiväksi, joten lahja annettiin sitten ennakkoon. Parasta tässä oli se, millaisen vastaanoton huivi sitten saikaan! Tiedän nyt, että onnistuin yllätyksessäni ja huivi päätyy varmaan käyttöön :) Ja tulihan tästä aika hyvä, vaikka itse sanonkin.

Ohje on peräisin täältä. Ja tästä blogista tuli kerta heitolla uusi suosikkini :) Ohje on todella yksinkertainen, joten onnistuu varmasti vähemmänkin käsitöitä tehneeltä. Itse käytin lankana Novitan Isoveljeä ja sitä kului tasan tarkkaan 2 kerää. Tällä määrällä huivi menee kaulan ympäri kaksi kertaa ja on aika napakka, joten lämmittää varmasti kaulaa myös viileämmilläkin ilmoilla. Puikkoina käytin nro 5 pyöröpuikkoa. Mikäli itse kaipaa ohuempaa tuubihuivia, voi tässä käyttää lankana vaikka 7 veljestä tai mohairia. Joten nyt kaikki viimeistään kaivakaa puikkonne esiin ja marssikaa lähimmän tavaratalon lankaosastolle. Käsitöissä vain taivas on rajana :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti