tiistai 5. maaliskuuta 2013

Pipoa ja sen sellaista


Pöllölapasia neuloessani tuli mieleen, että niihin sopiva pipo olisi saatava. Tähän tarkoitukseen sopiva pöllö löytyi jo aikaisemmin Ravelrysta. En vain vielä löytymisvaiheessa ollut keksinyt, mihin sen tekisin. Harmittaa, kun omista lankavarastoista ei enää ruskeaa tarpeeksi löytynyt. Piti siis turvautua harmaaseen, mutta erottuuhan sekin kivasti keltaisesta pohjasta :) Keltaruskea pöllöpipo olisi vain sopinut samanväristen lapasten kanssa kivasti yhteen.

Pipossa on neljä pöllöä katsomassa joka suuntaan. Malli on jälleen oma. Loin jokaiselle neljälle puikolle 25 silmukkaa. Aloitin neulomalla joustinneuletta 2 oikein 2 nurin 5 cm. Tämän jälkeen neuloin 5 kerrosta ainoikeaa ja aloitin pöllöt kuvion mukaan. Pöllöjen jälkeen neuloin vielä 5 kerrosta ainaoikeaa, jonka jälkeen aloitin kavennukset. Neuloin jokaisen puikon alussa ja lopussa 2 silmukkaa yhteen ja kavennuskerroksen jälkeen yhden kerroksen ainaoikeaa. Vuorottelin näitä kahta kerrosta niin kauan, kunnes joka puikolla oli jäljellä 7 silmukkaa. Sitten katkaisin langan ja päättelin. Ja tadaa tässä on lopputulos! Kuvassa ylhäällä oikealla pipo omassa päällä takaapäin kuvattuna.

Tänään sain sitten vihdoin aikaiseksi marssia tuohon lähipostiin jo aikaa sitten tullutta lankapakettia hakemaan. En edes muistanut, miten kauan lankapaketti oli postissa maannut. Oli nimittäin säpsähdyttävää, kun saapumisilmoitusta kännykästä kaivoin ja huomasin paketin saapuneen jo 19.2! Naurattaa joskus tämä oma toiminta, kun silloin etsin tuota turkoosia Sädettä hädissäni ympäri pääkaupunkiseutua ja nyt olen antanut langan maata postissa. Suurin syy tälle saamattomuudelle on kuitenkin postin parkkipaikka, joka on aivan kammottava ja kolarialtis. Pyrin välttämään siellä asiointia viimeiseen asti. Onneksi nykyään on kuitenkin mahdollista tilata pakettinsa minne haluaa ja tätä mahdollisuutta tulenkin hyödyntämään :)


Paketissa oli Säteen lisäksi 6 kerää Puro batikia. Näistä olisi tarkoitus tehdä paita, kunhan vain sinne asti ehdin. Seuraavana neulomisvuorossa näyttäisi olevan tuubihuivi, ellei tähän väliin jotain muuta jollekin ilmaannu :) Olisiko jollain ideoita, mitä voisin tehdä...? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti