lauantai 6. huhtikuuta 2013

Askarteluostoksia :)

Flunssaa pukkaa. Kurkkukivusta ja vetämättömästä olosta huolimatta oli pakko päästä ihmisten ilmoille edes pikaisesti.

Olen mestari hukkailemaan tavaroitani. Tai en niitä oikeasti sanan varsinaisessa merkityksessä hukkaa. Laitan tavaroita paikkoihin ja jälkeenpäin unohdan niiden olemassaolon. Tyypillistä itselleni on myös tavaroiden paikkojen unohtelu. Vähän ajatuksella poissa silmistä poissa mielestä. ;) Näin kävi myös joululahjaksi saamalleni Sinellin lahjakortille. Onneksi tässä muutama päivä sitten muistin sellaisen olemassaolon ja etsin sen käsiini. Tänään sitten päätin mennä kyseiseen kauppaan paikan päälle ihmettelemään, että mitäs siellä oikeastaan myydäänkään. Lankahamsterina askartelukaupoissa ei ole tullut paljoa kierreltyä. Positiivinen yllätys oli, että siellähän tosiaan myydään vaikka mitä! Aikani siellä ihmettelin, että mitä ihmettä tuolla 30 eurolla ostaisin, mutta loppujen lopuksi teinkin ihan hyvät ostokset :) Kukkaronkehyksiä ajattelin ostaa jo viime kesänä, joten ei ollut vaikea valinta ja ne lähtikin heti ensimmäisenä hyllystä mukaan. Bambukahvatkin löytyi yllättävän edulliseen hintaan! Nyt sitten vaan laukkuohjeita etsimään. Kesäisin kaikki virkatut- ja muut kangaskassit ovatkin aina hyvä valinta pukeutumisen lisäksi ja neulottuja sekä virkattuja laukkuohjeita on olemassa myös juhlakäyttöön soveltuviin laukkuihin :)

Sain tässä aikoinaan käsityökerhoon liittymislahjaksi virkkuukoukkukokoelman. Ikävä kyllä olen onnistunut hukkaamaan näistäkin useamman puikon. Nyt on täydennetty varastoa kahdella uudella puikolla. Puurasia on kiva pieni tuunausprojekti jollekin päivälle ja tarrat otin ihan sitten ylimääräisenä, jotta sain koko rahan täyteen. Kissanapit ja sydännapit odottavat jotain kivaa neuletakkia, jota ne pääsevät koristamaan.

Tällaisia kuulumisia siis näin lauantaille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti