
Tämän jälkeen oli jälleen pakko päästä virkkailemaan. Olin löytänyt tämän pöllö-mallin Ravelrysta jo kauan kauan sitten. Epäilytti kuitenkin, ettei omat kyvyt riittäisi enkä siksi ollut saanut aloitettua virkkaamista. Näitä pöllötyynyjä on viime aikoina kuitenkin näkynyt suhteellisen usein ainakin Facebookin eri käsityöryhmissä, joten sieltä sitten syntyi se kipinä alkaa kokeilemaan josko minusta kuitenkin olisi tähän. Ja ihan helppoahan se sitten olikin! Päänvaivaa aiheutti ainoastaan palojen yhdistelyvaihe. Muutaman harmaan hiuksen ja purkamisen jälkeen tyyny olikin sitten kasassa! Annoin pöllölleni nimeksi Iines ja sen sijaan että hän asuisi luonani muutti hän vanhemmilleni. Isä ilahtui syntymäpäivälahjastaan :) Työn alla on nyt toinen pöllö alla näkyvistä Afrikankukista. Pitäähän sitä itselleenkin saada omaan kotiin yksi pöllö. Eihän sitä pöllöjä rakastava yksilö voi millään elää ilman omaa pöllöä ;)
Välillä virkkaaminen, ompeleminen tai kutominenkin alkaa tökkiä eikä millään jaksa. Varsinkin noin 30 Afrikankukan virkkaaminen, värin vaihtaminen ja lankojen päättely alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää. Eikä sille vaan voi mitään. Silloin joutuu keksimään itselleen jotain muuta tekemistä. Viime päivinä hyvää vastapainoa onkin tuonut värittäminen! Kuvan aikuisten värityskirja pitää sisällään kauniita kuvia ja paljon tekemistä. Ja kuinka rentoutavaa puuhaa värittäminen onkaan! Ajantaju katoaa värittäessä aivan totaalisesti. Ja jokainen kirja on valmiina yksilöllinen, värittäjänsä näköinen. Suosittelen ehdottomasti kaikille :)
Mutta ihan kaikkeen ei sentään oma aika riitä. Niinpä jouduin pyytämään vähän äidiltä apua! Jämälankoina minulla oli Novitan Kotiväkeä/Huvilaa ja haaveena kesäiset tabletit keittiön pöydälle. Ehdotin varovasti äidille, että hän virkkaisi langoistani minulle nämä tabletit ja hän innostui :) Eipä mennyt montaa päivää, kun neljä tablettia olikin jo valmiina! Ja nyt ne jo koristavatkin pöytääni. Kivaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti