Minulla on yksi ystävä, joka pitää pöllöistä vähintään yhtä paljon kuin minä. Viime kesänä kävimme yhdessä Tallinnassa päiväristeilyllä ja sieltä hänelle tarttui mukaan kettulaukku. Samassa yhteydessä hän mainitsi, että kettu on uusi pöllö. Tästä siispä keksin neuloa hänelle laukkuun sopivat lapaset. Aikani etsiskelin ohjetta kettulapasiin ja lopulta löytyikin kiva ohje yhdestä blogista (jota en valitettavasti enää muista) ja sitä sitten muokkailin mieleni mukaiseksi. Nämä päätyivät lopulta joulupakettiin ja toivon, että yllätys oli mieluinen!
Minun alkoi tehdä mieli suhteellisen ohuita peruslapasia jokapäiväiseen käyttöön, koska säät eivät ole olleet kovinkaan vilpoisia tänä syksynä. Niinpä ostin kerän Novitan Nallea ja neuloin. Näitä neuloessani tajusin, että minulla tosiaankin on pieni peukalo verrattuna muihin tuntemiini ihmisiin. Minusta tässä langassa on kauniit värit ja lopputuloksesta tuli aika kiva, kun tässä langassa väri vaihtuu nopeasti eikä raidoista tule kovin paksuja. Yritän tehdä loppu langasta vielä lyhytvartiset villasukat, toivottavasti lanka riittää siihen.
Joulukuusta ei minulla mahdu nykyiseen kotiini, mutta kotia on silti kiva koristella jouluun. Niinpä kokosin taas joulupalloja tarjottimelle ja joulutähden kanssa niistä sai kivan asetelman. Tuo ihana pöllöpallo löytyi Koiramäen Pajutallista :)
Juuri ennen joulua sain vielä valmiiksi virkkaamani kattausliinat joulupöytään. Malli on alunperin patalapun malli, jota sitten muokkailin oman pään mukaan ja lopuksi vielä virkkasin liinaan reunuksen omasta päästä. Nämä olivat joulupöydässä kauniit valkoisen liinan kanssa. Lankana oli jo itseltä löytyvää Kotiväkeä.
Ihan viimeaikaisin valmis työ on tämä Heijastinlangasta neulottu pipo. Puikkoina oli nro 10 puikot. Alkuun nauloin joustinneuletta 4 kerrosta ja sitten ainaoikeaa. Mallia tälle pipolle ei ollut, tein ihan omasta päästäni. Nyt siis pitäisi näkyä pimeässä hyvin, kun valopäänä tuolla kulkee. Heijastin on halpa henkivakuutus.
Joulupukki toi käsityökirjaa ja värityskirjaa, joten katsotaan mitä seuraavaksi sitä keksii. Meneillään on yksi villapaita ja mielessä jo seuraava villapaita, mutta aika on rajallinen. Katsotaan saako niitä koskaan valmiiksi...
Hyvää Uutta Vuotta!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti